Kuvaa ja taidetta: Omin pienin kätösin

Oma kuvataidehistoriani on pitkä, rikas ja monipuolinen.

Aloitin Porvoon kuvataidekoulun noin viisi vuotiaana ja harrastin taidekoulua 18-vuotiaaksi saakka. Kuvataidekoulu on ollut minulla kuin toinen koulu tai jopa kuin toinen koti. Muistan ne hetken, kun kerran viikossa koulupäivän päätteeksi talsimme parhaan kaverini kanssa taidekoululle, nautimme äidin tekemät eväät tunnelmallisessa Porvoon empirekaupungin vanhassa rakennuksessa ja aloimme luovasti luoda annettujen teemojen pohjalta teoksia. Olen oppinut siellä kärsivällisyyttä, pitkäjänteistä työskentelyä, ryhmässä toimimista, itsensä ilmaisua, luovuutta, erilaisia taidemuotoja animaatiosta rakupolttoon ja keramiikasta tekstiilityöhön... Olen kasvanut ja oppinut taidekoulussa taitoja, joita en muualla olisi oppinut. Olen rakentanut vahvaa itseluottamusta. Olen saanut uskomattomia kokemuksia ja elämyksiä. Olen saanut paljon positiivista palautetta. Olen onnistunut ja myös luonut sellaisia asioita, joissa olisi mielestäni ollut kehittämisen varaa. Taidekouluaikani, noin 13 vuotta on ollut kokonaisuudessaan yksi elämäni merkityksellisimmistä ja kasvattavimmista kokemuksista. Ja on hienoa, miten se näkyy yhä tänäpäivänäkin omassa luovassa toiminnassani.

Ehkä kasvattavin kokemus taidekouluhistoriassani oli päättötyön tekeminen 17-vuotiaana. Se oli pitkä, vuoden mittainen prosessi, jonka aloitimme teeman hahmottelulla ja joka päättyi päättötyönäyttelyyn, jossa oli mukana porvoolaisen taiteen ja arkkitehtuurin ammattilaisia. Olen aina ollut persoonaltani reipas toimimaan ja töiden tekeminen mahdollisimman rivakasti ja tehokkaasti "alta pois" on kuvastanut hyvin omia työskentelymallejani. Päättötyön tekeminen ei todellakaan ollut tälläinen prosessi vaan päin vastoin se vaati todella pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Työn tekeminen oli todella itsenäistä ja oma-aloitteisuutta vaativaa, jotka nekin kasvattivat vastuullisuuteen ja ajankäytön suunnitteluun. Oli myös hienoa, kuinka tuen saaminen korostui tätä päättätyötä tehdessä. Isäni auttoi minua valtavasti puutyöosaamisellaan ja äiti oli tukena materiaalien hankinnassa ja yleisessä jaksamisessani.

Koulussa olen pitänyt aina kuvataiteesta, mutta se ei ole koskaan ollut lempiaineeni jostain syystä. Vaikka olemme aika monipuolisesti pääseet luomaan ja tekemään uutta, on kuvataiteen opetus ollut koulussa jokseenkin luovuutta ja itseilmaisua tukahduttavaa. Usein aiheenamme ovat olleet todella rajatut teemat ja käytössä usein liidut, lyijykynät tai vesivärit. Mieleeni tulee vain todella teemojen mukaisia töitä; pyramideja, kenkiä... En muista yhtään työtä, joka olisi jäänyt mieleeni mielestäni hienona ja oma luovuuttani kuvaavana. Tämä kertoo osaltaan tarinaa siitä, että koulun kuvaamataito on ollut jokseenkin köyhää kohdallani. Tai voi olla, että vahva kuvataidekouluhistoriani on jyrännyt voimakkaasti kuvataideopetuksen koulussa monipuolisuudellaan, kokemusrikkaana ja elämyksellisenä.

Kuvakollaasien tekeminen tuli varsinkin taidekoulussa todella tutuksi.
Yksi parhaimmista luovista taidemuodoista, josta pidin kovasti.

Taidekoulu todella loi ja antoi meille mahdollisuuksia olla luovia ja käyttää eri taiteen keinoja hyväksi.
Kaikista eniten olen nauttinut saadessani tehdä ja luoda jo käytyistä tavaroista jotain uutta ja uskomatonta.

Tämä on lukion kuvataidekurssilla tehty työ jostain itselle merkityksellisestä asiasta.
Koripallo oli sellainen minulle yliopistoon saakka, joten tässä siitä elävä todiste.