Omin pienin kätösin

Oma kuvataidehistoriani on pitkä, rikas ja monipuolinen.

Aloitin Porvoon kuvataidekoulun noin viisi vuotiaana ja harrastin taidekoulua 18-vuotiaaksi saakka. Kuvataidekoulu on ollut minulla kuin toinen koulu tai jopa kuin toinen koti. Muistan ne hetken, kun kerran viikossa koulupäivän päätteeksi talsimme parhaan kaverini kanssa taidekoululle, nautimme äidin tekemät eväät tunnelmallisessa Porvoon empirekaupungin vanhassa rakennuksessa ja aloimme luovasti luoda annettujen teemojen pohjalta teoksia. Olen oppinut siellä kärsivällisyyttä, pitkäjänteistä työskentelyä, ryhmässä toimimista, itsensä ilmaisua, luovuutta, erilaisia taidemuotoja animaatiosta rakupolttoon ja keramiikasta tekstiilityöhön... Olen kasvanut ja oppinut taidekoulussa taitoja, joita en muualla olisi oppinut. Olen rakentanut vahvaa itseluottamusta. Olen saanut uskomattomia kokemuksia ja elämyksiä. Olen saanut paljon positiivista palautetta. Olen onnistunut ja myös luonut sellaisia asioita, joissa olisi mielestäni ollut kehittämisen varaa. Taidekouluaikani, noin 13 vuotta on ollut kokonaisuudessaan yksi elämäni merkityksellisimmistä ja kasvattavimmista kokemuksista. Ja on hienoa, miten se näkyy yhä tänäpäivänäkin omassa luovassa toiminnassani. 

Ehkä kasvattavin kokemus taidekouluhistoriassani oli päättötyön tekeminen 17-vuotiaana. Se oli pitkä, vuoden mittainen prosessi, jonka aloitimme teeman hahmottelulla ja joka päättyi päättötyönäyttelyyn, jossa oli mukana porvoolaisen taiteen ja arkkitehtuurin ammattilaisia. Olen aina ollut persoonaltani reipas toimimaan ja töiden tekeminen mahdollisimman rivakasti ja tehokkaasti "alta pois" on kuvastanut hyvin omia työskentelymallejani. Päättötyön tekeminen ei todellakaan ollut tälläinen prosessi vaan päin vastoin se vaati todella pitkäjänteisyyttä ja kärsivällisyyttä. Työn tekeminen oli todella itsenäistä ja oma-aloitteisuutta vaativaa, jotka nekin kasvattivat vastuullisuuteen ja ajankäytön suunnitteluun. Oli myös hienoa, kuinka tuen saaminen korostui tätä päättätyötä tehdessä. Isäni auttoi minua valtavasti puutyöosaamisellaan ja äiti oli tukena materiaalien hankinnassa ja yleisessä jaksamisessani. 

Koulussa olen pitänyt aina kuvataiteesta, mutta se ei ole koskaan ollut lempiaineeni jostain syystä. Vaikka olemme aika monipuolisesti pääseet luomaan ja tekemään uutta, on kuvataiteen opetus ollut koulussa jokseenkin luovuutta ja itseilmaisua tukahduttavaa. Usein aiheenamme ovat olleet todella rajatut teemat ja käytössä usein liidut, lyijykynät tai vesivärit. Mieleeni tulee vain todella teemojen mukaisia töitä; pyramideja, kenkiä... En muista yhtään työtä, joka olisi jäänyt mieleeni mielestäni hienona ja oma luovuuttani kuvaavana. Tämä kertoo osaltaan tarinaa siitä, että koulun kuvaamataito on ollut jokseenkin köyhää kohdallani. Tai voi olla, että vahva kuvataidekouluhistoriani on jyrännyt voimakkaasti kuvataideopetuksen koulussa monipuolisuudellaan, kokemusrikkaana ja elämyksellisenä. 

Kuvakollaasien tekeminen tuli varsinkin taidekoulussa todella tutuksi.
Yksi parhaimmista luovista taidemuodoista, josta pidin kovasti.

Taidekoulu todella loi ja antoi meille mahdollisuuksia olla luovia ja käyttää eri taiteen keinoja hyväksi.
Kaikista eniten olen nauttinut saadessani tehdä ja luoda jo käytyistä tavaroista jotain uutta ja uskomatonta.

Tämä on lukion kuvataidekurssilla tehty työ jostain itselle merkityksellisestä asiasta.
Koripallo oli sellainen minulle yliopistoon saakka, joten tässä siitä elävä todiste.

Taidekouluteos.
Nitojan käyttö pääsee aivan uusiin ulottuvuuksiin. 

Taidekoulun päättötyöni kirjastolla näytillä

Otteiita portfoliosta Pinnalla-päättötyöstäni

Ote päättötyön portfoliosta

Esittelyteksti Pinnalla-päättötyöstäni eri näyttelyissä

Taidemuseossa

Taide on ollut läsnä elämässäni pitkään. Taidekäsitykseni on pitkälti rakentunut omien kiinnostuksen kohteiden, luovuuden ja mielikuvituksen yhteisvaikutuksesta, jonka pohjalta olen luonnut omanlaista ja itselle merkittävää taidetta. Äitini kautta myös taidenäyttelyissä ja museoissa käynti on ollut vahvasti osana elämää. Taide onkin ympäröinyt minua aina.

Minulle taiteessa on tärkeää sen henkilökohtainen kosketus omaan maailmaani ja siten teosten ja luomusten herättämät ajatukset. Rakastan taidetta, jossa perinteisiä raja-aitoja on kaadettu ja luomus on jotain perinteisestä poikkeavaa. Käytetty tekniikka voi olla uusi. Jostain vanhasta ja tutusta on luotu jotain sellaista, joka herättää mielenkiinnon ja laittaa pohtimaan. Taide, joka ei välttämättä heti avaudu ja jonka taakse joutuu kurkistamaan pintaa syvemmältä, omasta maailmastani katsottuna, kiehtoo minua. Rakastan tarinoita taiteen takana, vaikka myönnänkin, että sellaisia hetkiä nykyaikana on jokseenkin vaikea tuoda omaan elämääni.

Vaikka taiteessa on mielestäni parasta jonkinlainen uutuuden viehätys, voin lukeutua myös taidekäsitykseltäni perinteisen taiteen kunnioittajiin. Mielestäni on upeaa saada tutustua arvostettujen taiteilijoiden kädenjälkeen, jotka vaikuttavat kuluttuureissamme paljon. Sen takia yhteiskunnassa ehkäpä kaikkein tutuin taiteen muoto, maalaus, herättääkin kiinnostustani perinteisyydellään.

Kävin tutustumassa Turun taidemuseoon ja siellä pystyssä oleviin näyttelyihin 20. marraskuuta: Nils Darlenin monimuotoiseen teoskokoelmaan, Sadan vuoden kuvia näyttelyyn sekä taidemuseon Studio-osuuteen, jossa oli esillä hieman tavallisesta taiteesta poikkeavia luomuksia. 

Halusin valita tähän osuuteen yhden teoksen, joka herätti mielenkiintoni ja pysäytti pohtimaan ja ihmettelemään. Tämä oli vaikea päätös, sillä arvoin kahden teoksen välillä. Lopulta kuitenkin päädyin Jouna Karsin teokseen Syvyys. Teos on juuri sitä, mikä rikkoo perinteisiä raja-aitoja ja luo taiteeseen jotain uutta ja ihmeellistä. Tämän lisäksi pienoismallit ovat aina kiehtoneet minua. 

Jouna Karsi on valmistunut vuonna 2009 Turun taideakatemiasta ja hänelle ominainen työskentelytapa on pienoismallinnus. Hänen taiteellinen työskentelynsä tapahtuu Turussa ja hänen teoksiaan on ollut esillä muun muassa Galleria Sculptorissa, Galleria Titanikissa ja Wäinö Aaltosen museossa. Lisäksi hänen luomuksiaan on esimerkiksi Kiasman sekä Tampereen taidemuseon ja Turun kaupungin  kokoelmissa. (Esittelyteksti Turun taidemuseossa. 

http://www.jounakarsi.com

Hänen teoksensa Syvyys on pysäyttävä. Se on sijoitettu hieman hämärään, mutta isoon huoneeseen. Tässä samaisessa tilassa on vain yksi toinen teos, joka riippuu katosta, mutta tuntuu, että Karsin työ ottaa otteen koko huoneesta ja valtaa läsnäolollaan. Teos vaatii pysähtymään sen rinnalle, eikä ohittaminen tulisi kuuloonkaan. Se ottaa katsojansa heti valtaan ihmeellisyydellään.

Teos on pienoismalli uima-altaasta, sen radoista ja muutamista katsojapaikoista. Uima-altaan pohjalle kätkeytyy osaltaan symmetristä, osaltaan ei symmetristä kuviota, joiden läpi pulppuaa sieltä täältä vettä ja höyryä. Vaikka teos osaltaan luo katsojalle tyhjyyden ja hylätyn tunteen, paikka osaltaan kutsuu läsnäolollaan ja lämmöllä. Teoksen rauhoittava ja kutsuva veden solina ja teoksen valtaava höyry ja kaasu luovat turvallisen ja lämpimän tunteen. Teoksesta ja sen ihmeellisyydestä ei voi erottautua. 

Minua kiehtoo taiteessa erilaiset pienet yksityiskohdat ja erilaisten tekniikoiden yhdistäminen. Mitä enemmän teoksessa on menoa ja meininkiä, pieniä ja juuri ja juuri havaittavissa olevia johtolankoja sekä eri taiteen muotojenn yhdistämistä, sitä mielenkiintoisempi teos on. Tätä on juuri Karsin teos Syvyys. Pienet, todelliseen maailmaan perustuvat yksityiskohdat (uima-altaan koristeellinen pohja, uimaratojen ratakellukkeet, hyppylaudat) sekä veden, höyryn ja pienoismallin rakenteiden yhdistäminen tekevät vaikutuksen. En voi olla irroittamatta katsetta siitä, pysähtymättä sen äärelle sekä tutkimatta sen salaperäisyyttä.

Osaltaan minua kiehtoo teoksesssa sen tuttuus. Liikunnanopettaja taustalla uimahallit ja -altaat ovat tuttuja paikkoja, joten teoksen pienoismallinnus tulee lähelle omaa maailmaani. Tämän lisäksi vesi on minulle tärkeä ja läheinen elementti ollut aina. Vaikka veden solina ja lämpö höyrun muodossa puskevat läpi altaan pohjan kuvioiden, itse uima-altaassa ei ole vettä. Se herättää mielenkiintoa. Mitä paikassa tapahtuu? Vaikka teos on osaltaan täydellinen mallinnus todellisesta paikasta, tämä seikka herättää pohtimaan teosta ja sen taustaa. Yhtälailla teoksesta välittyvä tunnelma; rauha, hiljaisuus, yksinäisyys ja hylättymäinen tunnelma kiehtovat sekä yhdistyvät jollainlailla omaan kokemusmaailmaani ja omiin tunnelmiini. Teos herättääkin vahvoja tunteita ja pysäyttää pohtimaan vahvalla läsnäolollaan. Sen mielestä pois saaminen on vaikeaa. Silloin tiedän, että teos on tehnyt todella vaikutuksen minuun.

Flanööri

En ole koskaan kunnolla kotiutunut Jyväskylään ja siellä olo on aina tuntunut vieraalta. Vaikka usein sanotaan, että ihmiset tekevät paikan ja vaikuttavat sen viihtyvyyteen, tällä kertaa minun pitää kyllä kumota tuo väite. Vaikka ympärilläni on mitä hienoimpia ihmisiä, joiden seurassa viihdyn, en silti tunne Jyväskylää kodikseni, edes näiden viiden ja puolen vuoden jälkeen. Jokin kaupungissa ja sen viihtyvyydessä vain hylkii minua voimakkaasti kuin kaksi eri tavalla varautunutta magneettia. Esimerkiksi lenkille lähtiessäni minun pitää keksiä aina jokin hyvä tehtävä (esim. kaupassa käynti, jonkin asian hoito), jotta tiedän mihin mennä. En osaa vain lähteä kuljeskelemaan mielestäni jotenkin ankeassa ympäristössä, joka ei tarjoa minkäänlaista silmäniloa ympäristönsä puolesta. Osaltaan ehkä tähän perustuen halusinkin tehdä tämän flanöörin Turusta, jossa siskoni opiskelee tällä hetkellä.

Turku ei ole kovin tuttu kaupunki minulle, joten odotin mielenkiinnolla mitä se tulisi minulle tarjoamaan. Heti kun näin ympärilläni olevat talot, ilmapiirin ja aistin tunnelman, tunsin oloni kotoisaksi. En maltanutkaan odottaa, mitä Turku tarjoaisi tämän tehtävän puitteissa.

Aloitin flanöörin Turun yliopiston kirjastolta, josta vaeltelin kohti Aura-jokea ja tuomiokirkkoa. Palasin takaisin aloituspisteeseeni tänne Feeniks-kirjastoon, jossa istun hiiren hiljaisessa ja upean avoimessa opiskelutilassa kauniiden tuolien päällä ja kirjoitan tietokoneella tekemiäni havaintoja matkani varrelta.

Äänimaailma
Liikenteen muodostamat äänet olivat ensimmäinen asia, joka kiinnitti huomioni aistiessani kuulon avulla ympäristöä. Rekkojen, bussien ja autojen äänet kantautuivat lähes koko ajan ympärilläni, välillä voimakkaampina, välillä vaimeampina. Tietyömailta kantautuvat kolinat myös muodostivat ympäristöön aivan uudenlaista kolketta ja kolskuntaa. 

Myös ihmisten liikkuminen paikasta toiseen kiinnitti huomioni. Pyörät hurahtelivat ohi viuhahtaen, toiset nopeammin, toiset hitaammin. Lastenistuin keikkui yhdenkin pyörän tarakalla ja se aiheutti reippaan rätinän, kun pyörä liikkui tasaiseen tahtiin mukulakivillä. Ihmisten askeleet myös kantautuivat suhisten ympärilläni ja ensimmäistä kertaa havainnoin askelten ääniä ympärilläni paljon. Olisikohan tämä voinut johtua mukulakiven muodostamasta alustasta jalkojemme alla?

Kuulin myös erilaisia puheen sorinoita ympärilläni. Oli hienoa huomata, kuinka rikas kielimaailma ympärilläni vallitsi. Kuulin keskustelua suomeksi. Kuulin keskustelua ruotsiksi. Kuulin keskustelua englanniksi. Koin tämän todella vaikuttavaksi.

Yksi ehdottoman parhaista Turun äänimaailman kohokohdista oli kirkon kellot, joiden kauniista ja kauas kantautuvasta kumeasta äänestä sain nautiskella moneen otteeseen. Se teki ehdottomasti ympäristölle kunniaa ja antoi oman säväyksensa ja omaleimaisuuteensa tälle vanhalle pääkaupungille.

Visuaalinen maailma

   Näköaistin välityksellä hahmottuva maailma oli mieleeni. Kaupunki muodosti rakennusten osalta yhdellä tapaa sekasotkun, joka kiehtoi minua. Uudet ja jokseenkin rumat rakennukset muodostivat kauniiden ja sirojen puu- ja empiretalojen kanssa kokonaisuuden, joka oli jollainlailla täydellisessä balanssissa. Oli ihana yllättyä kaduilla vaellellessa, kuinka puutalo oli sommiteltu sinne tänne värikkäine värimaailmoineen muun harmauden ympäröidessä niin sään kuin uudempien rakennusten osalta.

e  

   Luonto ja rakennettu ympäristö tuntui olevan myös jollain lailla tasapainossa. Vaikka olimme keskellä sydänkaupunkia, luonnon läheisyys ja rauhallisuus oli aistittavissa koko ajan läsnäolevana. Vaikka ihmiset kuljeskelivat arjen kiireissään kaduilla, oli oravalla aikaa pomppia mukulakivien päällä osaltaan jo harmahtavassa talvipuvussaan tai tilhillä aikaa noukkia päivän ruoka-annostaan pensaista. Rakentamaton ja rakennettu, elollinen ja eloton muodostivat symbioosissa olevan kokonaisuuden.

   Kaupungissa oli aistittavissa myös kaikenlaisia silmää kiehtovia yksityiskohtia, jotka lisäsivät mielenkiintoa kaupungissa liikkumiselle. Näitä voit havainnoida alla olevista kuvista.

       Haju- ja makumaailma 

       Haju- ja makuaistien muodostama maailma jäi osaltaan hieman suppeaksi. Neljän asteen ilma teki hengittämisestä helppoa ja raikasta, joka osaltaan vallitsi koko matkan ajan. Välillä hajuaisti rekisteröi maukkaita ruuantuoksuja, jotka saivat veden herahtamaan kielelle. Muuten maku- ja hajuaisti olivat tässä flanöörissä hieman sivuosassa.

      Kokonaistunnelma

F    Flanöörin tekeminen oli mielestäni todella silmiä, kuuloa, hajua, makua ja tuntoa herättävä kokemus. Tunsin oloni hyväksi valitsemassani ympäristössä kuljeskellessani itsenäisesti vailla päämäärää. Oli upeaa huomata, kuinka pystyin keskittymään jonkin aistin välittämään tunnelmaan, kun sain elää hetkessä; tässä ja nyt. 

Kannustavaa ja monipuolista arviointia

Viides luku


Arviointi on yksi osa jokaista oppiainetta, vaikkakin on käyty paljon keskustelua siitä, onko esimerkiksi taide- ja taitoaineita viisasta arvioida. Mielestäni tällä on puolensa. Jos kuvaamataitoa ei arvioitasi, menettäisi se varmasti arvostustaan muiden oppiaineiden joukossa ja oppilaat, joille menestyminen ei esimerkiksi reaaliaineissa olisi luontaista, jäisivät ilman hyvää numeroa taide- ja taitoaineista. Toisaalta taas numeron antaminen ja siitä heikon arvosanan saaminen voi latistaa intoa ainetta kohtaan, vaikkakin oppilalla olisi potentiaalia vaikka mihin. Tämän vuoksi arviointikriteereistä tulee olla selvillä heti alusta alkaen.

Kuten perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (2014, 47) korostaa, tulisi arvioinnin olla kannustavaa, rohkaisevaa ja monipuolisia keinoja käyttävää. Sen tulisi edistää oppilaiden osallisuutta, keskutelevuutta ja vuorovaikutteisuutta. Arvioinnin tehtävänä olisi ohjata oppilasta ymmärtämään ja hahmottamaan omaa oppimisprosessiaan ja edistymistään. Ennen kaikkea arvioinnin tulisi olla oikeudenmukaista ja eettistä. (Opetushallitus 2014, 47.)

Kuvatatiteen arviointi nojaa samoille lähtökohdille. Kannustavuus, ohjaavuus ja yksilöllinen edistyminen huomiointi nousevat keskiöön. Lisäksi arvioinnissa ja palautteessa korostuvat "kuvan tuottamisen ja tulkinnan taitojen, taiteen ja muun visuaalisen kulttuurin tuntemuksen, pitkäjänteisten työtapojen sekä itsearviointitaitojen" kehittymisen tukeminen. Tärkeää on suunnata oppilaita omien ajatusten ilmaisemiseen ja toisten näkemysten arvostamiseen. (Opetushallitus 2014, 268).

Omien henkilökohtaisten töiden ja tuotosten luominen voidaankin nähdä tukevan erinomaisesti arvioinnille asetettuja kriteereitä. On tärkeää, että oppilaat pääsevät tuottamaan omien ajatustensa pohjalta taidetta omien henkilökohtaisesti valitsemien keinojen avulla. Näyttely-asetelmassa korostuu hyvin, kuinka oppilaat tulevat tutuiksi toisten töistä ja oppivat arvostamaan niitä. Opettajan sekä muiden oppilaiden rooli kannustavina ja rohkaisevina palutteen antajina on tärkeää erilaisten kuvataiteen prosessien aikana.

Koska arvioinnin tulisi olla monipuolista, olisi ensinäkin tärkeää arvioida monipuolisesti eri tietoja ja taitoja. Tiedot eri kuvataidelajeista ja niiden ominaispiirteistä, taidot hyödyntää tätä tieto-osaamista omaa tuotosta luodessaan sekä työskentelytaidot (pitkäjänteisyys, keskittyneisyys, aktiivisuus, muiden huomioonottaminen) muodostavat mielestäni yhden pohjan arvioinnille. Arvioinnin kohteena olisi tärkeää arvioida siis monipuolisesti oppilaan osaamista (teosta, kirjallista työtä, työskentelytaitoja, tietotaitoja).

Olisi myös tärkeää huomioida, kuka arviointia tekee. Vaikka opettajalla on suuri vastuu arvioinnin tekemisessä, on tärkeää että siihen osallistetaan myös oppilaat. Näyttelykerralla oppilaat voisivat opponoijan roolissa tehdä pariarviointia. Jokainen voisi lisäksi portfolioonsa liittää itsearviontiosuuden, jossa oppilas arvioisi eri näkökulmien valossa omaa kuvataideosaamistaan.

Arviointikriteerit pitäisi olla hyvin läpinäkyviä ja oppilaiden tulisi tiedostaa ne heti alusta alkaen. Niitä pitäisi käydä heti kurssin tai jakson alettua ja niistä yhteisen keskustelun luominen olisi merkityksellistä.

Mielestäni kaikista tärkein asia arvioinnissa on kuitenkin oppilaiden rohkaiseminen ja kannustaminen työskentelyssä. Positiivisen palauteen antaminen esimerkiksi onnistumisista ja luovista ratkaisuista olisi hyvin tärkeää, jotta oppilaat motivoituisivat kuvataiteen parissa ja innostuisivat sen antamista mahdollisuuksista. Olisi hienoa, jos opetuksen kautta jokainen oppilas löytäisi sen oman keinonsa ilmaista itseään kuvataiteen avulla.

Lähteet

Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Tampere: Juvenes Print

Teoksen takana

Neljäs luku

Kun oppilaat ovat työstäneet omasta maailmastaan lähtöisin olevaa teostaan käyttäen heille mielusimpia ja heitä puhuttelevimpia taiteen keinoja, on tärkeää reflektoida ja purkaa omaa työskentelyä. Oppilaat voivat esimerkiksi kirjoittaa erilaisia esittelytekstejä työstään tai pitemmässä taideprosessissa voidaan kerätä portfolio kuvaamaan omaa taiteellista työskentelyä. Portfolio voi sisältää esimeriksi seuraavia osa-alueita:

• Johdanto
• Mistä tämä porfolio kertoo?
• Taiteellisen työskentelyn prosessi
• Misto idea lähti?
• Millainen ajatus oli taustalla?
• Miksi juuri tämä/nämä kuvataidemuodot valittiin?
• Miten työskentely sujui? Haasteita, sujuvuutta?
• Itsearviointi työstä

Olisi tärkeää, että oppilaiden hienoja ja arvokkaita töitä laitettaisiin näytille ja niitä käytäisiin yhdessä läpi pohtien. Tästä oivallinen esimerkki voisi olla luokkanäyttely. Yhdellä kuvataidetunnilla jokainen saisi asettaa pulpettinsa haluamaansa paikkaan, verhoilla/koristelemalla sen haluamallaan tavalla ja asettamalla työnsä näytteille esimerkiksi esittelytekstin kera. Ennen näyttelykertaa jokaiselle oppilalle olisi voitu valita opponointipari, joka tutustuisi työhön, portfolioon ja esittelytekstiin ennakkoon ja antaisi näyttelytilanteessa kannustavaa ja positiivista palautetta itse työstä ja kirjallisesta tuesta työlle (portfolio, esittelyteksti jne.) Lisäksi opettaja ja halutessaan muut oppilaat voisivat kommentoida työtä, kun itse työn tekijä ja opponoija olisivat omat puheenvuoronsa käyttäneet. 

Tälläinen työskentely olisi arvokasta, jotta jokainen kokisi olevansa merkityksellinen ja hänen teokseensa keskityttäisiin koko luokan voimin. Olisi myös tärkeää, että oppilaat tämänkaltaisen toiminnan kautta ymmärtäisivät kuinka hienoja ja monipuolisia, luovia, erilaisia ja mielikuvituksellisia ilmaisukanavia ja teoksia oppilaat ovat voineet luoda. 

Seuraavassa luvussa:
Herkkää ja monipuolista arviointia?

Mahdollisuuksiin tutustuminen

Kolmas luku

Jotta oppilaat voivat ilmaista itseään, ajatuksiaan ja heille henkilökohtaisesti tärkeitä aiheita, on oppilailla oltava riittävät taidot ja tiedot erilaisista kuvataiteellisista kanavista. Opettajan tuleekin kuvataiteen opetuksessa käsitellä ja käydä monipuolisella skaalalla läpi erilaisia kuvataidelajeja: piirustusta, maalausta, grafiikkaa, keramiikkaa, muotoilua, arkkitehtuuria, valokuvausta, performanssia ja esimerkiksi animaatiota. 

Tämä on erityisen tärkeää siitä näkökulmasta, että jokaisella oppilaalla on mahdollisuus löytää yksi tai useampi itseään mielyttävä tapa ilmaista itseään ja ajatuksiaan. Kun oppilas on tietoinen erilaisista kuvataiteen mahdollisuuksista, hän voi valita itselleen läheisimmän(-t) ja lähteä tämän kautta työstämään haluamaansa luomusta, teosta. 

Opettajan opetuksen keskiössä on siis eri kuvataidelajien monipuolisuus. Vaikka opettaja voi asettaa taidelajien läpikäymiselle erilaisia teemoja ja aiheita, joihin työt perustuvat, eivät ne silti saisi olla liian rajattuja ja luovuutta tukahduttavia. Esimerkiksi oman kengän piirtäminen voi olla liian yksipuolista aihetta tavoitteleva, kun taas unelmien kenkä -teema voi saada vaikka minkälaisia luovuuden purkauksia oppilaissa esille. 

Oppilaille on myös annettava riittävästi aikaa ja mahdollisuuksia kokeilla ja ilmaista. Mitä luovemmin oppilaat itseään toteuttavat ja rikkovat esimerkiksi totuttua tapaa (vesivärejä käytetään esimerkiksi jollain poikkeuksellisella tavalla tai eri välinein), sitä kannustettavampaa se on. Se kertoo luovuudesta, mielikuvituksesta, rajojen rikkomisesta ja ilmaisusta, johon tärkeää ja merkityksellistä kannustaa. On myös tärkeää tekemisen tiimellyksessä korostaa, että ei ole oikeaa ja väärää tapaa tehdä, vaan kaikki ovat yhtä arvokkaita ja yhtä merkityksellisiä tapoja ja töitä. Vertailun välttäminen pitää yrittää minimoida parhaan mukaan.

Ohessa kuvin kuvataidekurssin luovaa toimintaani.


Seuraavassa luvussa:
Miten oppilaiden teoksia voitaisiin opetuksessa käsitellä?

Tuki ja turva

Toinen luku

Itseilmaisullinen, henkilökohtainen ja suhteellisen vapaa lähestymistapa, jota käsittelimme ensimmäisessä luvussa, vaatii opettajalta rohkeutta, tavoitteellisuutta ja ohjaajan rooliin heittäytymistä. Opettajan tulee olla herkkänä oppilaiden ajatuksille ja tukea jokaista yksilöä mahdollisimman henkilökohtaisesti heidän prosessissaan. Koska tunti luodaan periaatteessa yhdessä, kourallinen rohkeutta ja heittäytymistä tulee aina olla matkassa mukana. Koskaan ei voi tietää mitä tuleva tuo. Opettajan tulee olla myös rohkea siinä mielessä, että hän uskaltaa luopua opettajan johtavasta roolista enemmän ohjaajan rooliin ja sitä kautta asettua myös enemmän oppilaiden tasolle. 

On hienoa kuinka perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet (Opetushallitus 2014, 266) tukee tälläistä omista kokemukista lähtevää työskentelyä. Oppiaineena kuvataiteen tehtäviksi ja tavoitteiksi nostetaan identiteetin rakentuminen, oppilaiden omat kokemukset ja mielikuvitus. Lisäksi taiteen keinoin tapahtuva ilmaisu ja tutkiminen rikkaassa kulttuuriympäristössä nostetaan jalustalle. Vaikuttaminen, arvottaminen, kulttuuriperinnön tuntemus ja kriittinen ajattelu luovat myös pohjaa opetukselle. (Opetushallitus 2014, 266.)

Näitä kaikkia tavoitteita ja toimintatapoja voidaan lähestyä ja tukea oppilaiden omista kokemusmaailmoista käsin ja ajankohtaisia sekä oppilaiden maailmaa koskettavia aiheita käsitellen. Oppilaiden motivoitumisen kannalta on keskeistä, että oppilaat saavat kuvataiteen keinoin ilmaista sellaisia asioita, jotka heitä todella koskettavat. Tässä suhteessa opettajan kyky tulla oppilaiden tasolle on keskeistä. Opettajan tulee olla kiinnostunut oppilaiden maailmasta, antaa tilaa heidän kertoa ajatuksiaan ja tarinoitaan ja näin ottaa yhdellä tavalla selvää, millaisia asioita oppilaat sillä hetkellä kokevat tärkeiksi. Opettajan on heitettävä liian tiukat ohjeet ja luovuutta tukahduttavat tehtävänannot roskakoriin ja antaa virran viedä. 

Tarttua hetkiin. 

Tarttua ajatuksiin. 

Tarttua ehdotuksiin.

Näistä voi syntyä jotain, mikä voi todella jättää jälkensä oppilaisiin.

Opettajana on myös tärkeää luoda selkeät toimintamallit luovalle ilmaisulle. 

Opettajan tulee painottaa sitä, että kaikkien työt ovat arvokkaita. Juuri sellaisina. Ainutlaatuisina.

Tuen antaminen on myös keskiössä. Kun oppilaalla on esimerkiksi haasteita lähteä viemään ajatuksiaan eteenpäin, opettajan on tärkeää olla läsnä. Tukena. Autamassa oppilasta löytämään tapa ilmaista itseä. Oppilasta kuunnellen. Tilaa riittävästi antaen. 

Muista opettajana siis...

Pitää tavoitteet mielessä
Antaa tilaa, aikaa, tukea ja turvaa
Olla rohkea, tarttua odottamattomiin tilanteisiin
Tulla oppilaiden tasolle
Tuoda esille aiheita, teemoja, jotka oppilailta koskettavat ja ovat ajankohtaisia

Seuraavassa luvussa

Millaisin keinoin oppilaat voivat itseään ilmaista kuvataiteen parissa?

Lähteet

Opetushallitus. 2014. Perusopetuksen opetussuunnitelman perusteet. Tampere: Juvenes Print

Oma ääni

Ensimmäinen luku

Oli hienoa lähteä työstämään tätä kuvataidekurssilla tehtävää "lopputyötä" näkökulmasta, joka puhuttelee meitä opiskelijoita. Mielestäni oli hyvin antoisaa, että me opiskelijat saisimme täysin vapaat kädet lähteä luomaan jotain sellaista, joka konkretisoisi meidän ajatusmaailmaa.

Tyyli. Tapa. Menetelmä. Ne olisivat täysin jokaisen valittavina.

Työn taustalla tulisi jollain tasolla kuitenkin kuulua meidän oma ääni.
Ääni, joka kumpuaa meidän mietteistä. Kokemuksista. Pohdinnoista. Ajatuksista.

Innostuin todella paljon tästä lähestymistavasta.
Olen pohtinut paljon omaa elämääni ja tuntui, että tämänkaltainen työskentely tuli kuin tilauksesta.
Olen tehnyt töitä sen eteen, että löytäisin tavan ilmaista omia ajatuksia.

Kirjoittaminen on tuonut ratkaisun tähän.
Mutta luulen, että kuvataide tulee olemaan toinen vastaus tähän.

Jokainen meistä ajattelee.
Pohtii, punnitsee, miettii, analysoi.
Itselle tärkeitä asioita. Sillä hetkellä relevantteja.

Jokainen meistä myös kokee.
Kuulee, näkee, maistaa, haistaa ja tuntee.
Ottaa riskejä. Toimii tutussa ja turvallisessa. Uskaltaa.
Ja menee ja tulee.

Meillä jokaisella on jossain suhteessa tarve ilmaista ajatuksiamme ja kokemuksiamme.
Meistä moni haluaa löytää väylän itseilmaisulle.

Opettajina meidän tulee antaa tähän mahdollisuus koulussa. Ja antaa välineitä tälle.
Kuvataide voi osoittautua monelle oppilaalle kanavaksi saada omaa ajatusmaailmaa esille.
Kokemuksia näytille. Ja tätä kautta käsitellä ja purkaa mielessä jyllääviä asioita.

Tämän kaltainen, itseilmaisullinen työskentely olisi myös relevantti koulumaailmassa.
Olisi tärkeää, että oppilaat oppisivat reflektoimaan omaa maailmaansa ja löytämään sieltä itselle tärkeitä aiheita ja teemoja, jotka puhuttelisivat heitä. Tämän jälkeen opettaja voisi ohjeistaa oppilaat ilmaisemaan itseään joko tietyn kuvataidekanavan (piirtäminen, maalaaminen, graafiikka, keramiikka, animaatio, kolmiulotteinen jne.) kautta tai sitten vapaasti oman väylän valiten.

Kuvataidekokemuksesta tulisi omakohtainen. Henkilökohtainen.
Ja näin usein oppilaita hyvin motivoiva.

Vertailua ei syntyisi, sillä jokainen loisi jotain sellaista, joka olisi itselle tärkeää.
Itseä puhuttelevaa.

Vain yhtä oikeanlaista työtä, mallia, oikeaa vastausta tai täydellistä luomusta ei olisi, sillä kaikki oppilaiden työt olisivat näitä. Täydellisiä. Oikeanlaisia. Juuri tarpeeseen tulleita.

Seuraavassa luvussa

Millainen on opettajan rooli tälläisessä työskentelyssä?

Matkalla kuvataiteen maailmaan

Kuva ja taide ympäröivät meitä joka päivä ja kaikkialla.
Välillä se piiloutuu kaiken taakse, kiireidemme ja arkiaskareiden, välillä taas sen läsnöolo on vahvasti läsnä ja me todella keskitymme sen sanomaan.

Onkin hienoa päästä tässä blogissa pohtimaan omaa suhdetta kuvataiteeseen ja sitä kautta tarttua tärkeisiin ja relevantteihin asioihin, jotka koulumaailmassa kuvataiteen suhteen nousevat esille. Tämän blogin tavoitteena onkin eritellä omaa, henkilökohtaista suhdetta kuvataiteeseen ja sen kokemiseen ja luomiseen. Kaiken pohdinnan taustalla on opettajuus alakoulussa kuvataiteen saralla. Tarkoituksenani on vahvistaa omaa opettajaidentiteettiä ja ymmärrystä kuvataiteesta ja sen opettamisesta ja tavoitteista koulumaailmassa. Mitkä asiat ovat merkityksellisiä ja tavoittelemisen arvoisia kuvataiteen opetuksessa? Millainen rooli opettajalla on kuvataidetunneilla? Millaisia kokonaisvaltaisia kokemuksia oppilaiden olisi tärkeää saada kuvataiteen opetuksen kautta?

Tässä blogissa pureudun päiväkirjanomaisesti eri teemoihin ja aihealueisiin, joiden on tarkoitus lisätä ymmärrystäni kuvataiteesta ja antaa eväitä kuvataiteen opettajuudestani ja sen rakentumisesta.

Tervetuloa matkalle mukaan!

TAIDE YMPÄRÖI MEIDÄT KAIKKIALLA
Jyväskylän kaupunginkirjastossa oleva näyttely
kuvataidetöistä Jyväskylän seudun kouluilta